Kiva paiva eilen. Kaytiin ensin Jayta taas moikkaamassa liikkeessa ja sitten mentiin Siennan kanssa Hawrelak puistoon joka on keskustan lahella. Tosi iso puisto. Syotiin siella piknikki lounas pikku jarven rannalla ja ihasteltiin miljoonaa hanhea ja muita lintuja. No, ehka niita ei ollut miljoonaa mutta tosi paljon niita oli siella. Eri ikaisia hanhenpoikasia myos. Ihanasti uivat tai tepastelivat perheittain. Tulivat tosi lahelle meita pari kertaa. Jopa parin metrin paahan meista. Sienna oli niin innoissaan. Ihanasti nokotti mun vieressa peitolla ja soi kurkunpalasia sun muuta. Meidan lahella penkilla oli taiteilija joka opetti vesivarimaalausta jollekin miehelle. Oli niin ihanaa meininkia siella puistossa. Mua harmitti kun unohdin kameran kotiin.
Kavaistiin ennen kotiin tuloa puiston leikkipaikalla leikkimassa. Sienna vasahti ja nukkui pikanokoset autossa kotimatkalla. Mua pelotti ettei se sitten menisi illalla nukkumaan mutta onneksi pikanokoset ei sitten pilanneet younta. Sienna nukkui taas tosi hyvin viime yon. On ollut monta hyvaa yota viime aikoina. Ei ole herannyt yolla. Jei!
Robin meni leffaan Adam:n (joka asuu Jayn tadilla ja kay samassa paivaohjelmassa kuin Robin) kanssa ja Adam on nyt meilla viikonlopun. Olivat siella leirillakin samaan aikaan. Pitaa antaa niiden nukkua pitkaan. Robinilla paljon unirasteja leirin takia. Robin tarvii paljon unta.
Sienna on viime aikoina tykannyt kovasti sanoa "no way". Eilen kysyin silta "are you happy?" ja Sienna vastasi "no way". :) Kaikkeen haluaa vastata no way vaikkei tarkoitakaan sita.
Saturday, July 7, 2007
Thursday, July 5, 2007
huh huh


Huh, huh kun on kuuma!! Tanaan on ollut noin +33 astetta. Lakahdyn! Olen niin kaivannut meren viilentavaa vaikutusta. Kesaisin mulle muutenkin tulee kamala meri ikava. Edmonton on liian kuiva kesakaupunki. Pikku joki vaan menee keskustan lahella. Muuttaisin kylla Vancouveriin jos siella ei olisi niin alyn kallista. Talot maksaa siella hunajaa.
Eilen tehtiin Siennan kanssa Jaylle sydan yllari takapihalle ruohosipulin kukilla. Laitan tahan kuvan. Olisi tehnyt mieli menna Siennan kanssa uimaan tanaan ja eilen mutta eilen piti hakea Robin leiribussilta ja tanaan mun piti kayda laakarilla taas. Kaytiin lekurin jalkeen Jayta moikkaamassa liikkeessa. Onneksi Jaylla on siella ilmastointilaite. Sienna leikki taas ihan onnessaan kaikella. Toi Hessu Hopon ja Minni Hiiren kotiin. Kun menee nukkumaan tana iltana niin piilotan ne jotta voin vieda ne takaisin liikkeeseen. Siennalla on ihan tarpeeksi leluja jo. Liikaakin.
Hei, arvatkaas mita ostin tanaan... Toisen laatikollisen vadelmia!! Slurps! :) Laitan tahan kuvan Siennasta kun se leikki vatuillaan. Eipa nyt sen kummempaa taas.
Wednesday, July 4, 2007
nami vadelmia

Helletta riittaa. Tanaankin varmaan tulee olemaan noin +30. Huh huh. Onneksi meidan talo pysyy melko viileana kun saan vahan lapivetoa ikkunoista. Etupihan puut myos tuo varjoa. Makkareissa pitaa pitaa lampputuulettimet paalla oisin.
Eilen olin taas innoissani kun Jaylla oli vapaapaiva mutta sitten Jay ilmoittikin etta sen pitaa tehda sita sun tata tyohon liittyvaa. Plaah. Valilla ennatti sentaan leikkia Siennan kanssa ja illalla oltiin kauan aikaa takapihalla ja pelattiin jalkapalloa sun muuta. Sienna kiljuu riemusta kun Jay ottaa sita jaloista ja kieputtelee vaikka miten.
Ostettiin eilen iso laatikollinen vattuja ja olen ahminut niita onnessani. "Pitaa syoda nopeesti ettei mene pilalle". ;)
Nyt pitaa menna hakemaan Robinia leiribussilta. Siennan paivaunet menee vahan myohaiseksi taas mutta ehka nukahtaa autossa.
Tamanpaivan kuva on mina pienena. Auringonkukka siemen "kehys".
Tuesday, July 3, 2007
helletta

Helletta luvattu koko viikon. Laah ja puh. En oo mikaan helleihminen. Vasahdan niin helteessa. Siennan takia kaveltiin leikkipuistoon (ihan tassa meidan vieressa). Pitaahan sita jaksaa etta pikkusella on kivaa. Tapasin siella sattumalta eraan Diane:n, entisen tyokaverin. Oli siella lastensa kanssa. Liukumakikin oli niin mieltsin kuuma etta mun piti pitaa Sienna sylissa ettei olisi polttanut itseaan. Hiki virtasi kotiin tullessa ja huilia piti jonkin aikaa.
Tallaset gazelli riipustimet on meidan eteisessa jos ei jaksa laittaa takkiaan komeroon.
Monday, July 2, 2007
karhu ja olut

En muista olenko kertonut jo etta kun Sienna sanoo "bear" (karhu) niin se kuulostaa "beer" (olut). :)
Taman nalle purkin ostin kauan aikaa sitten Los Angelesissa. Siina on takana siis lasipurkki jossa pidetaan nameja tai kaakaopusseja tms. Omena muistuttaa etta pitais syoda jotain terveellisempaa. :)
Sunday, July 1, 2007
arrgh... meidan pikku merirosvo


Sienna tykkasi niin leikkia Kanada lipulla. Tama toinen kuva on yksi mun lemppareista nyt. Tuollaisen merirosvo hymyn saadaan joskus kun sanotaan "smile" Siennalle. :) Meidan pikku imppu!
Sienna ei malttanut nukkua paivaunia kirkossa (yleensa nukahtaa Jayn syliin) joten olipa vasy kun tultiin kotiin. Ei ollut syonyt lounasta viela joten paatettiin syottaa nopeesti ennen paivaunille menoa. Kello oli noin 2.45 jo. Ekaa kertaa ikina Sienna meinasi nukahtaa syottotuolilleen istualleen. Valilla silmat meni ihan umpeenkin mutta jatkoi syomista. Ei ole koskaan ollut noin vasy aikaisemmin. Kylla meita Jayn kanssa nauratti niin. Hyva kun ennatettiin laittaa Sienna edes sankyynsa kun heti nukahti. Sitten mina ja Jaykin nukuttiin puolentoista tunnin paivaunet. Ah!
Upea ilma ollut koko paivan. Kaytiin Jayn vanhemmilla taas syomassa. Sienna tykkaa leikkia tosi paljon leppakerttumagneeteilla. Soitti meille taas pianoa kun me aikuiset oltiin viela syomassa.
Jayn vanhempien 40v haapaiva keskiviikkona. Ollaan suunniteltu etta vuokrattaisiin limousine auto ja vietaisiin ne teatteriravintolaan syomaan. Ne on menossa Montanaan viikoksi niiden ISOLLA moottoripyoralla (tosi upea! matkusteluun sopiva). Siina on jopa sellainen trailer jossa voisivat nukkua mutta kuulemma aikovat hotellissa yopya. Melkeen 60v ovat ja noin huristelevat. Ihania. :) Jayn aiti mainitsi kylla monta kertaa etta missa niiden testamentti ja vakuutus paperit ovat jos heille nyt sitten jotain sattuisi. Luulen etta itikoita suussa on ainoa mita tulee tapahtumaan. :) Toivottavasti ainakin!
hyvat unet

Ah kun on hyva olo. Sienna nukkui yon lapi! On se kumma miten parempi olo tulee kun ei tarvi herata yolla ja saa nukkua yhteen putkeen. Vaikka mentiinkin myohaan nukkumaan niin silti on parempi olo kuin yleensa. Auttoi myos kun otin kipulaaketta. Mun fibromyalgia tekee lihakset tosi kipeiksi aina ja mulla oli niin kipee selka etta otin kipulaaketta nukkumaan mennessa. Olen huomannut kun teen niin niin nukun paljon paremmin myos. Tana aamuna selka on parempi myos. Aurinko paistaa taysilla ja taivas on kirkkaan sininen. Taitaa olla hyva paiva tulossa. Tanaan onkin Canada Day. <3
Eilen oli myos kiva paiva. Jaylla oli vapaapaiva. Mina olin aamulla aivan vasy joten jain kotiin nukkumaan kun Jay ja Sienna meni Canada Day aamiaiselle kirkolle. Siella oli lettuja ja kinkkua sun muuta. Harmi etten jaksanut menna mutta extra uni oli eilen niin tarpeen. Muutamien kotipuuhien jalkeen lahdettiin sitten West Edmonton ostarille. Olisi pitanyt menna vaan jonnekin puistoon mutta naytti etta olisi satanut (ja satoikin sitten). WEostari on niin alyn vilkas lauantaisin. Mutta oli ihan kivaa. Kaytiin elainkaupassa katsomassa lintuja, kaloja, pupuja, hamstereita ja hiiria. Outo kun siella ei ollut kisuja eika koiranpentuja. Ostin muutaman lahjan kun tanaan juhlitaan muutamaa perhesynttaria. Sitten loysin itselleni kivan empire tyylisen neulepuseron. Ohuen, voi kesallakin pitaa. Innostun aina kun loydan jotain kivaa kun tana vuonna varsinkin en oikeen tykkaa vaatetyylista mita liikkeissa on. Kotiin tullessa Sienna otti toiset nokoset kun oli nukkunut vaan tunnin aiemmin ja luultiin etta mentaisiin Karlyn ja Jeremyn kanssa ulos syomaan mutta sitten niiden paiva olikin mennyt myohaiseksi ja olisi ollut liian myohaista joten syotiin kotona vaan. Arvaatte varmaan mita syotiin. BBQ kana pita pizzoja tietty!! Slurps! :) Sitten kaytiin videoliikkeessa vuokraamassa muutama leffa. Sinne on ihana menna Siennan kanssa kun se juoksee siella ihan onnessaan suloisena. Sienna sai oikeen kunnon liikuntaa. Mina myos kun juoksin Siennan perassa. Ei ollut paljon asiakkaita joten oli paljon tilaa juosta. Ihanasti Sienna vipeltaa! <3 Illalla katsottiin "Lake House" leffa (Keanu Reeves, Sandra Bullock). Mina tietty ainaisena romantikkona tykkasin leffasta.
Tama kehystetty kisukortti on yksi mun lemppareista. Sopii jotenkin hyvin taman paivan viestiin kun oon niin hyvalla tuulella.
Subscribe to:
Posts (Atom)