[New Year's goals free printables]

{lisää kiiltokuvia}

on nämä kaikki jotenkin niin ihania että. :)
kiiltokuva arkkejakin mulla on monen monta. olen niitä ostanut aikuisena. aion ostaa edelleenkin kun tulen kesällä suomeen. :)
sienna saa nämä varmaan synttärilahjaksi sitten parin vuoden päästä.

{lapsuuden kiiltokuvia}

siskoni suvi pyysi laittamaan tänne lisää kuvia kiiltokuvistani. nämä kaikki on siis lapsuuteni kiiltokuvia, kiiltsikoita kuten me niitä kutsuttiin. kun suvi oli vielä pieni, annoin nämä hänelle. viime suomen reissulla pyysin ne takaisin itselleni. sanoin että palautan kyllä hänelle takaisin mutta suvi, en taida raskiakaan. sori. mulla on näihin nyt nostalginen side.

muistan että tykkäsin tuosta sinipukuisesta naisesta kaikkein eniten.

as a child, growing up in finland, i collected these "kiiltokuvat". i don't have a clue what they are called in english. all of us girls collected and traded them.
one of my favorite ones was the lady dressed in blue in the first picture.

{fort chip}

kerrotaanpa vahan meidan seikkailusta pikkuruisessa inkkarikylassa vuosina 1996 - 1998.

jay valmistui kaupunkisuunnittelijaksi ja sai upean tyotarjouksen ihan albertan koillisesta nurkasta, tosi pohjoisesta. mikisew inkkariheimo palkkasi hanet suunnitelemaan uutta reservaatio asuinaluetta heille ja muutenkin huolehtimaan kaikesta asumiseen liittyvasta. palkka oli upea ja tyotarjous kokemuksen puolesta huima. syy: kukaan ei halua muuttaa fort chipewyaniin (fort chip lyhyesti). me tietty nuorina ja seikkailun haluisina hyvaksyimme tyotarjouksen ja muutimme tuonne syrjaistakin syrjaisempaan pohjoiseen pikkuruiseen inkkarikylaan. asukkaita oli vahan yli tuhat, suurin osa inkkareita.

kylaan ei voinut ajaa autolla, sinne piti lentaa fort mcmurraysta pikkukoneella (oliko niissa noin 8-12 matkustajapaikkaa).

tottakai meita muuttaessa jannitti. pelotti. taytyy myontaa etta heti alusta lahtien oli sellainen olo etta "voi ei! mita me ollaan tehty!" sita samaa fiilista jatkui se kaksi ja puoli vuotta kun oltiin siella. :)

nama kuvat on jonkun muun ottamia, milta maisemat naytti chippiin lentaessa. maisemat oli tosi upeat, se taytyy heti myontaa. fort chip on ALYN SUUREN jarven rannalla ja monesti tuntui etta asuttiin meren aarella. luonto oli tosi kaunista ja siita kylla aina nautin siella asuessa.

mutta voi etta oltiin eristaytyneita siella! lentaminen oli TOSI kallista ja vaikka jay tienasikin tosi hyvin niin tarkoituksena oli saastaa rahaa siella ollessa seka maksaa opintolainat. eli yritettiin olla lentamatta niin paljon kuin vaan siedettiin ilman etta tuntui etta hulluksi tullaan jos ei paasta chipista tuulettumaan.

tallaisia hiekkadyyneja oli siella pohjoisessa. upeita lentsikasta katsoen. fort mcmurrayn lahella on syncrude oljyhiekka bisnes. tosi iso alue jossa oljya poistetaan hiekasta. tosi tarkea albertan ekonomialle oljyteollisuus.

monesti mietin lentaessa etta kylla tama meidan maapallo on kaikkein paras taideteos. upeimman Taiteilijan aikaansaannos.

buffaloita edelleen oli villeina siella pohjoisessa. ja kaikenmaailman muita elukoita. muutaman kerran jopa karhu kavi kylailemassa kylalla.

mina en ensin loytanyt mitaan tyota sielta, en sit millaan. eipa siella kauheasti tyopaikkoja ollutkaan. en ollut opettaja tai sairaanhoitaja.

mutta lopulta onni tarppasi ja sain tyon environmental protection toimistosta (land/forest/water/wildlife osastot). se oli mielenkiintoinen tyo. kesalla oli aina metsapaloja. hoidin palkat kaikille metsapalomiehille. monet olivat jo ennattaneet kayda juhlimassa metsasta kotiin tuloa ja tulivat aina humalassa shekkejaan hakemaan.

kerran joku toi eksyneen sorsanpoikasen meidan toimistoon ja sina paivana se poikanen oli mun kaveri. oli mun olkapaata vasten kun vastailin puhelimeen ja puhuin radiolla metsapalomiehille. valilla juosta vipelti niin lujaa mun peraan kun ei ollut sylissa. ihana pikku otus. annettiin se sitten jollekin jolla oli muitakin sorsia.

tuo vasemmainen rakennus oli "the lodge" joka oli seka hotelli etta ravintola. chipissa oli vain muutama paikka missa kayda syomassa. the lodge oli suosituin. kerran kun kaytiin siella syomassa niin olin valinnut pastan ruokani kanssa. muutaman minuutin paasta tarjoilija tuli takaisin ja sanoi ettei heilla ole sita sina paivana. sitten valitsin uuniperunan. muutama minuutti meni taas ja sitten tarjoilija tuli ja sanoi etta sitakaan ei ole. viela kerran kokeilin jotain muuta ja tulos oli sama. lopulta kysyin etta no, mita ON tarjolla. ranskalaisia oli vastaus. no niita sitten. :)

toimisto jossa olin toissa on tuo lodgesta heti oikealla oleva rakennusryhma. toihin kesti pari minuuttia ajaen (talvella kun oli kylma) tai 5-10 minuuttia kavellen.

talvea odotettiin aina siita syysta etta silloin chipista paasi AUTOLLA ajaen pois. voi sita ihanuutta! pakkasen piti olla kauan aikaa tosi kylmaa ennenkuin jarvet/joet jaatyivat. maastoon on raivattu tie mutta sita ei ole paallystetty. eli se oli lumitie joki/jarvi ylityksineen jaalla. siis mika kokemus! hui! :) tuon 210 kilsan ajaminen kesti yleensa noin kolme ja puoli tuntia. kun me muutettiin chippiin niin jaylla oli kamala kauhukokemus kun ajoi muuttorekan veljensa kanssa sinne kun tie oli jo karseessa sulamiskunnossa ja hyva kun jaa oli tarpeeksi vahvaa isolle rekalle. monta kertaa renkaat jai mutaan kiinni ja kauhulla odotettiin me muut perheesta etta jay soittaisi vihdoinkin chipista etta oli perilla. en muista enaa miten monta tuntia siihen ekaan reissuun meni mutta monta se oli. jayn olisi siina vaiheessa pitanyt kaantaa rekka takaisin kohti edmontonia ja sanoa etta unohdetaan koko juttu. mutta sisulla vaan koko kokemus lapi.

mutta talvitie kokemusta ei voi sanoin kuvata. ei ainakaan mina joka ei ole koskaan ollut paras sanojen kanssa. se pitaa kokea itse ja aidosti.

pari kertaa oltiin lumipenkassa haudattuina. kerran tultiin joulun jalkeen edmontonista auto tupaten taynna ruokaa ja joululahjoja niin ihmeteltiin etta jokijaa huojui niin ja sanottiin etta ovatkin laittaneet vetta joen jaan paalle ja jaadyttavat paksummaksi (niin tekivat etta joen ylityspaikat olisi paksumpia ja kestaisivat painavienkin rekkojen painon). kun paastiin chippiin, saatiin selville etta talvitie oli oikeastaan suljettu, etta jokijaa ei ollut tarpeeksi paksua. eivat olleet ennattaneet sulkea tieta viela vaikka olisi pitanyt. iik ja apua! selvittiin mutta kuultiin aina tarinoita miten joskus joku auto oli uponnut jne.

tassa ilmakuva chipista. meidan talo oli tuon punakattoisen opiston vasemmalla puolella, ihan vieressa. meidan portista muutaman askeleen paassa oli kylan ainoa pikkuruinen videoliike. toisella puolella aitaa, ihan meidan talon vieressa oli posti seka kadun toisella puolella "the northern" ruoka- seka sekatavaraliike. tarjonta oli tosi surkea ja hinnat huimat. muistan kerran miten ihmettelin kun omenamehu joka edmontonissa maksoi 69 senttia, niin siella maksoi melkeen kuusi kertaa saman hinnan! joka kerta kun kaytiin edmontonissa ostettiin alysti lihaa (en luottanut samaisen ruokakaupan lihaan joka naytti jotenkin epailyttavalta pakkasessa) ja pussitettiin se aina ja pakastettiin. tuotiin kylmalaukussa chippiin. oi niita lihan pakastusaikoja ja ruuan kuskaamista. muistan kun sitten muutettiin chipista lethbridgeen ja oltiin isossa ruokakaupassa niin meilla oli iso hymy naamassa ja oltiin niin innoissamme kun saatiin shopata normaali ruokakaupassa. kaikkea oli tarjolla taas. :)

kaikenlaista koettiin taalla chipissa.

sateliitti tv piti meille seuraa. monesti ei huvittanut menna paikallisiin toimintoihin kun kaikki aina tulivat vaan jaylle puhumaan tyoasioista. eika meita kylla bingo tai juominen tms kiinnostanut jotka olivat suosituimmat viihdykkeet paikallisille. eika kukaan oikeen halunnut tutustua meihin sen kummemmin kun tiesivat etta "valkoiset" aina muuttavat sitten parin vuoden paasta. usein oli kovin ulkopuolinen olo.

rasismia koimme siella myos. mina joskus toimistossa kun joku asia ei mennyt jonkun mieleen. sitten olin [paha kirosana] valkoinen amma. jay koki sita useamminkin kun joutui tyoskentelemaan paljon paikallisten kanssa. "[paha kirosana] valkoinen mies ei tule mulle sanomaan mihin saan rakentaa taloni!!" vaikka jay teki kaiken heimon council:n toiveiden mukaan ja saantojen mukaan, ei omien mielihalujen mukaan.

mulla oli karseet hiukset chipin aikoina. kun en paassyt kampaajalle niin jay yritti aina varjata mun hiuksia. tulos oli kamala. olisi pitanyt vaan odottaa aina kun paasin kampaajalle eika antaa jayn koskea hiuksiani. mutta oli miten oli. mutta surkeaa asuintilannetta EI auta jos on viela sen paalle karseet hiuksetkin koko ajan. :)

meidan piha oli muuten kaikkien oikaisureitti. ei auttanut vaikka aita oli korkea. kaikki kulkivat meidan pihan lapi ja hyppasivat aidan. verhot piti pitaa kiinni jos haluttiin ettei kukaan kurkista sisaan.

ai niin - ja ne hampyt!!!!! iik iik ja lisaa iik!!!!!!

siella oli alyn isoja, muhkeita hamppyja jotka tykkasivat vainoa mua meidan ulko-ovella varsinkin. potkaisin aina ulko-oven auki ja sitten maahan tippui monen monta hamppya. sitten juoksin lujaa vauhtia ulos kirkuen sisimmassani ja potkaisin oven kiinni. monesti ne ryokaleet tuli sisallekin asti ja ihme on etten saanut sydaria aina. joinain paivina muistan litistaneeni viisi tai kuusi noita otuksia. voi etta niita olikin karsea litistaa kun ne oli niin isoja ja muhkeita. lits lats. edelleen karmii selkarankaa pelkka ajatuskin.

kerran kaytiin meidan kaveripariskunnan kanssa onkimassa vastapaisella saarella. mun pikkuruinen ystava sanoi kun miehensa toi meita sinne veneella etta "hei, melkeen sain ongittua yhta ison hauen kuin mita mina itse olen". me oltiin vaan etta juu juu, niin varmaan. sitten meni vahan aikaa ja han sai kun saikin sen oman kokoisensa hauen silla kertaa! mulla on kuva joka todistaa sen. hauki on todellakin ihan melkeen yhta iso kuin mun kaveri. han on kylla lyhyt mutta silti! se oli suurin hauki mita olen koskaan nahnyt.

paistettiin se nuotiolla ja todettiin ettei vanhat, isot hauet maistu kovin hyvalta.

heilla oli pikkutytto jonka lempiruoka oli muskrat eli piisami. paikkalliset pyydystivat niita.

kerran vuodessa kylassa vietettiin "treaty days" jolloin inkkarit saivat treaty rahansa. silloin oli teepeet pystyssa ja joillakin traditionaaliset asut paalla. sina paivana heidan pikkutytto sanoi "katso aiti, tuossa on inkkari." :D
eras tosi "hauska" muisto (nain jalkikateen voi asialle jo nauraa) oli kun saatiin jayn vanhemmilta lahjaksi puhallettava vene. chipissa oli kivoja pikku jarviakin lahistolla. eraalla niista oli UPEA hiekkaranta. sinne mentiin sitten meidan puhallettava vene paketin kanssa innoissamme. siella oli satoja sudenkorentoja jotka kieppuivat ilmassa. loivat tosi surrealistisen fiiliksen paikalle. sellaisen maagisen.

rantsulla sitten avattiin tama ison puhallettavan veneen laatikko ja alettiin kokoamaan sita venetta unelmoiden kivaa souturetkea jarvella. kuvassa oli neljan tai viiden hengen perhe siina samaisessa veneessa. no, arvaatte varmaan miten kavi. iso puhallettava vene olikin pikkuruinen puhallettava vene. hyva kun me kaksi mahduttiin siihen. meidan oli tarkoitus onkia upeella veneellamme. urheana yritettiin sitten pakata tavaramme tahan "upeaan" uuteen veneeseemme. jarvelle vaan sitten soutelemaan. no joo. enemmankin tuulen ajeluttamaan. :) veneen airot oli tosi lyhyet ja niilla oli ihan mahdoton soutaa mihinkaan. nyt naurattaa kun kuvittelen meidat siella jarven keskella yrittamassa onkia ja sitten yrittamassa soutaa takaisin rantsulle. paikalliset taisivat saada parhaat naurut ever. :D
ai niin - ja ne otokat! luonto oli upea ja kalastaminen esim olisi ollut tosi kiva harrastus siella. yritettiin pari kertaa. ostettiin kaikki vempeleet ja meilla oli upea kalastuslaatikko ja kaikki. mutta ne otokat! kerran juostiin kiukkuista otokkaparvea tukka putkella autoon. meinasivat syoda meidat ihan elavalta. aika torkeita minun mielestani. luovutettiin ja luontonautinnot jaivat melko suppealle sitten lopulta.

ilman meidan satelliitti tv:ta oltaisiin varmaan pimahdettu taysin. vahan pimahdettiin mutta sentaan vahan jai viela jarkea jaljelle. :)
chipista lahto ei itkettanyt yhtaan, ihme kumma. hoh. :)
kaksi ja puoli vuotta tuntui kaksikymmenta ja puolelta.
ihana oli paasta ihmisten ilmoille taas.
mutta on se hauska usein muistella kaikkea chipissa koettua ja naureskella. nain jalkikateen siis naurattaa, silloin ei. :)

pari muuta kokemusta jotka haluan muistaa on kun paastiin helikopteriajelulle. mun big boss mcmurraysta kerran tarjosi ajelua meille ja tottakai heti sanottiin jep sille. oli ihana nahda chip kopterista. nahtiin se asuinalue jonka jay oli suunnitellut ja otettiin kuvia. jaylle kiva muisto tyostaan. oli pelkka metsa kun jay tuli ja lahtiessa asuinalue teineen ja rakennuksineen.

sitten on pakko mainita etta jay sai kunnian olla athabasca hunk myos. eli jaysta otettiin kuva sanomalehteen ja jay oli sen viikon/kuukauden (en muista) hunk. :) voi etta me vielakin nauretaan sita juttua. jay oli ihan tyovaatteissaan, ei siis mikaan paidaton kuva tms. kuva otettu toimistonsa ulkopuolella. mainio muisto!

oi niita aikoja... onneksi ne ajat on muistoja vaan! :)

(all images of fort chipewyan, alberta, and the surrounding area via google image search)

ps. ettei kenellekaan jaa vaaraa kuvaa vaan - siella oli tosi monia ihania inkkareitakin. ei kaikki olleet rasisteja. mun tyokaveri oli tosi kiva ja jay tykkasi suurimmasta osasta councilin jasenista esim. inkkaripaallikko oli tosi ihana jaylle aina.

{ :) }

I found some old pictures I had scanned who knows when. I have a feeling I have posted some of these before. If so, sorry about the repeat.

Check out the amazing hair styles I used to have :). Not sure how old I am in this picture. Maybe 16. ??
Lukion toisen luokan kuva. 11th grade picture.
I loved my red hair. I got my hair done the day this picture was taken. I remember how cool I felt when my hairdresser put those silver streaks in my hair. :)
1986 Graduation picture. Not a sharp picture but evidence that I did graduate from 12th grade. :)
Me and my boyfriend when I was 18. :)
18 years old again and returning home from Italy. This time we took the train there. Spent a month in Italy (Rimini, Rome).

Right before leaving on my mission to Ireland. I was 21. This skirt got ruined as soon as I got to Ireland and started biking. :) Check out the shoulder pads? I was so in style. :)

I hardly have any pictures of my mission as my camera broke on the day I arrived in Dublin. This girl was one of my favorite companions. We had so much fun together!

I kept seeing these Finlandia Vodka ads in Ireland. This one was in Belfast. I loved my leather jacket but now it seems so big and bulky. :)

Jay and I during our mission's Christmas Conference. We look so young! :)

My hair is this curly naturally. No perm. Ireland's wet climate was perfect to keep it curly.

{erilaisuus kunniaan}

***
Kun kay visiitilla Siennan inkkariheimon luona voi menna tallaiselle veneajelulle. Tana kesana varmaan.

***

***
Lisaa inkkarikuvia Pow Wow:sta. Ihania.
***

***

Ihana kun maailmasta loytyy kaikenlaista. Kuivaa olisi jos oltaisiin kaikki ihan samanlaisia. Ihmisten katselu on yhta lempipuuhaani. Kanada on siita kiva maa etta taalla on ihmisia ympari maailmaa. Ihanat hindu papat kavelevat kaduilla turbaanit paassa, muslimit huivineen, kaikkea kulttuuria ja uskontoa loytyy. Kukaan ei ihmettele. No, varmaan loytyy rasismiakin (on taalla jengiongelmia) mutta suurin osa ihmisista elaa rauhassa keskenaan. Ihanaa.

Tv:sta tuli paljon mielenkiintoista ohjelmaa silla maanantaina oli Martin Luther King paiva USA:ssa. On se niin uskomatonta ajatella etta vielakin loytyy USA:n etelavaltioista kauheasti rasismia. En tajua miten mustat eristettiin valkoisista kaikin tavoin. Minua eniten kosketti tarina miehesta joka kertoi miten ei koskaan ollut edes jutellut valkoisen naisen kanssa ja sitten hanen piti tulla Kanadaan jostain syysta. Han ihmetteli heti kun sai bussissa istua ihan missa vaan ja hanelle tuli edelleen kyyneleet silmiin kun muisti etta joltain pysakilta tuli valkoinen nainen bussiin ja istui hanen viereensa. En voi edes kuvitella milta tuntuisi olla elanyt sellaisen elaman kuin han on. Minulle moinen kohtelu on todellakin uskomatonta. En voi edes kuvitella etta joku luulisi etta olisi parempi kuin joku toinen ihan vaan kun ihon vari on erilainen. On tassa maailmassa niin paljon kaikkea alytonta. On ollut ja tulee varmaan olemaan edelleenkin. Aina on tyhmia ihmisia jotka ajattelevat kaikkea jarjetonta. Itsekin olen kokenut rasismia. Jay ja mina kun asuttiin pienessa inkkarikylassa Albertan pohjoisosassa, niin meita syrjittiin ja oudoksuttiin. Jay tyossaan sai usein kuulla {paha kirosana} white man. Sitten tietty omaa kirkkoani on oudoksuttu ja siita kuulee vaikka mita uskomattoman alytonta mediassa. Talla viikolla sain viestin eraalta henkilolta joka taas kerran loukkasi minua tosi syvasti. Kirkkooni liittyva viesti. Minua on ivailtu kun olen "mormooni". Eilen juttelin eraan soden, nuoren tyton kanssa joka kertoi etta hanta on syljetty kun meni katsomaan kirkon yleiskonferenssia Salt Lake Cityssa. Olen myos kuullut miten haaparit jotka tulevat ulos Salt Laken temppelista naimisiin mentyaan kokevat mielenosoituksia, vihaa, halveksuntaa, ilkeytta. Ja sen pitaisi olla heidan onnellisin paiva.

Irlannissa kirkon edustajana koin tietysti kaikenlaista. Yksi lahkareista (joka oli aivan ihana henkilo!) puukotettiin kuoliaaksi. Eraat toiset hakattiin pahasti. Usein jopa lapset heittelivat kivia joitakin kohtaan. Itse en voinut uskoa miten ihmiset pelkasivat minua kun minulla oli kirkon nimikyltti rinnassa. Kerran Dublinissa pysahdyttiin juttelemaan saasta eraan miehen kanssa joka teki pihatoita etupihallaan. Han teki jotain outoa sormillaan otsallaan ja kun minuutin pikajuttelun jalkeen jatkoimme matkaa, kysyin toveriltani etta tiedatko mita se mies teki sormillaan. Toverini sanoi etta han teki ristinmerkkia otsallaan kun pelkasi meita. En voinut uskoa sita. Mutta katolilaiset papit pelottelivat ihmisia olemaan koskaan puhumasta meille tai "joutuvat helvettiin". Tama oli vuonna 1989-90. Ehka olot ovat muuttuneet jo. En tieda. Usein tuntui etta Irlanti oli tosi jaljessa monin tavoin muusta maailmasta. Meidan kirkon jasenet siella kokivat ainakin silloin kauheasti ivailua ja syrjintaa. Koulut ovat katolilaisia. Melkeen 100% ihmisista ovat katolilaisia. Pitaa olla tosi vahva ihminen etta pystyy jatkamaan elamaa minkaan muun kirkon jasenena.

Pohjois Irlanti oli erilainen. Sielta loytyi muitakin uskoja ja tietty aina oli se protestantti/katolilaisuus sota menossa. Mutta siellakaan ei valttynyt ennakkoluuloilta ja muilta. Meilta kysyttiin kumpia olemme (prot./katol.) ja kun vastasimme etta ei kumpaakaan niin silti meita vihattiin. Molemmin puolin. Muistan kerran Bangorissa kavellessamme eraan ihanan puiston poikki ja miten taas kerran pysahdyimme nopeasti vaan tervehtimaan erasta miesta joka ulkoilutti koiraa. Halusimme vaan paijata miehen suloista koiraa. Mutta nimikyltit tietty sitten antoi ilmi keita olimme. Tama mies oli itse born again christian (monet heista vihaavat meidan kirkon jasenia ja puhuvat kovasti pahaa meista, levittavat anti mormon kirjallisuutta ja kaikenmaailman valheita, joskus luin niita ja ihmettelin etta miten ihmeessa joku viitsii tehda moista, miten voi kutsua itseaan kristityksi ja valehdella muista). Han sanoi heti meille etta "tiedattehan etta olette menossa helvettiin". Sanoimme kohteliaasti etta emme usko niin. Han kysyi meilta voiko rukoilla puolestamme. Sanoimme etta no tottakai. Luulimme etta han menisi kotiin ja rukoilisi puolestamme. Mutta ei. Siella puistossa heti luvan annettuamme han laittoi katensa olkapaillemme ja alkoi "rebuke the evil spirits out of us" (sori en tieda miten tuon selittaa suomeksi, han siis alkoi poistamaan pahoja henkia meista pois). Oli tosi vaikea olla nauramatta jos totta puhun. Mutta sitten toisaalta se oli taas yksi laimays naamaa vasten ja tuli kauhea olo siita.

No, siina joitakin minun kokemuksiani. Ei minun pitanyt tasta mistaan kirjoittaa. Piti vaan ihannoida noita inkkareita. Mutta tama nyt tuli kuin itsestaan aivoistani tanaan. Tietyt asiat ehka alitajuntaisesti tulee mieleen kun on nahnyt tv:sta jotain.

Voi etta koko sydamestani toivon etta me ihmiset oppisimme olemaan oudoksumatta toisiamme. Olimmepa kuka vaan. Etta osaisimme olla suvaitsevaisia ja hyvaksya erilaisuudet. Olemme kaikki Jumalan lapsia ja Han rakastaa meita kaikkia. Joka ikista. Ihon varilla tai rodulla tai uskonnolla ei ole valia. On jo vuosi 2009 ja saali nahda miten maailmassa edelleen rasismia ja vihaa. Luulisi etta nyt kun elamme "tiedon aikaa" niin ennakkoluulot ja vihat olisivat jo havinneet. Toivossa pitaa elaa.

***

ps. Unohdin... Todiste etta kaikkialta loytyy rasismia. Juttelin eraan tutun kanssa joka oli lahkari aikoinaan juuri tuolla USA:n eraassa etelavaltiossa. Han kertoi etta jopa meidan kirkon jasenet siella olivat rasisteja. Etta rasismi oli niin syvaan juurtunut asia siella etta jopa kun jotkut olivat liittyneet meidan kirkkoon (joka todellakin ei suvaitse rasismia yhtaan ja opettaa etta olemme kaikki Jumalan lapsia jne) olivat usein rasisteja viela. En voinut uskoa sita mutta kuulin esimerkkeja. Toivon etta vahitellen kun yrittavat elaa evankeliumin mukaan niin tama vihdoinkin poistuu heistakin.

***

Marita kysyi blogillaan onko kellaan kysymyksia islamin uskosta ja siella on alkanut taas kiva keskustelu. Ajattelin etta kysyisin taalla samaa. Onko siis kenellakaan taalla mitaan kysymysta mun uskosta? Saa kysya ihan mita vaan. En suutu. Yritan vastata parhaani mukaan.

***

Lisays myohemmin: Pitaa sanoa tahan viela kun en aluksi tajunnut etta nuo esimerkit ihmisista Irlannissa olivat aaritapauksia. Sielta loytyi ihania, avoimia, ei pelokkaita ihmisia myos. Ettei kenellekaan vaan jaa vaaraa kuvaa. Irlanti on mulle kovin rakas paikka ja monia tuli kova ikava kun sielta lahdin.

***