***
Kun en kerran saanut itse otettua kuvia upeista puista niin laitetaan tanne taas netista loydettyja vastineita. Elama kun edelleen maistuu puultakin. Eilen olin tosi massa. On tama jatkuva sairastelu niin vienyt voimat. En kylla muista etta koskaan olisin ollut nain kauaa kipeena. Illalla sitten telkusta katsoin dokumenttia Intian leskeista jotka hyljataan ja joista ei perheet pida huolta. Kuulemma heidan pitaa vaan odottaa kuolemaa kun kerran mies on kuollut. Ennen aikaan monet heista jopa sytytettiin tuleen tai he juoksivat miehensa ruumiinpolttokekoon kuolemaan. Mietin etta onkohan moiset uskomukset vallalla koko Intiassa vaan ehka vaan koyhemmilla maalaisalueilla enaa. Surullista oli nahda tosi nuori (alle 30v) leski joka ei voi olla ihmisten ilmoilla (han kun "tuo pahaa onnea"). Itki kovin toivottomana etta ei elamassa ole enaa mitaan elamisen arvoista. Voi etta mun sydanta rutisti ja sitten tuli paha omatuntokin etta valittelin omaa sairastelua. Aina loytyy muita joiden tilanne paljon pahempi. Monet noista leskeista joutuvat kerjaamaan etta selviaisivat. Ihania vanhuksia joita teki mieli paasta halaamaan ja sanomaan "I'm so sorry". Antamaan heille hyvan kodin ja huolenpidon. En todellakaan halua olla heidan perheiden tilanteessa kun tulee aika tehda raportti elamastaan Jumalalle. Miten tassa meidan maailmassa onkin niin alysti kurjuutta, karsimysta ja surua. Joskus sita todella toivoo etta olisi alyn rikas ja voisi kiertaa ympari maailmaa ja tuoda apua karsiville. En ymmarra miten niin monet rikkaat katsovat vaan omaan napaansa ja kuluttavat rahansa kaikkeen luxukseen sen sijaan etta jakaisivat rikkautensa karsivien kanssa. Mika onni tulee kun auttaa muita.
***
Kun en kerran saanut itse otettua kuvia upeista puista niin laitetaan tanne taas netista loydettyja vastineita. Elama kun edelleen maistuu puultakin. Eilen olin tosi massa. On tama jatkuva sairastelu niin vienyt voimat. En kylla muista etta koskaan olisin ollut nain kauaa kipeena. Illalla sitten telkusta katsoin dokumenttia Intian leskeista jotka hyljataan ja joista ei perheet pida huolta. Kuulemma heidan pitaa vaan odottaa kuolemaa kun kerran mies on kuollut. Ennen aikaan monet heista jopa sytytettiin tuleen tai he juoksivat miehensa ruumiinpolttokekoon kuolemaan. Mietin etta onkohan moiset uskomukset vallalla koko Intiassa vaan ehka vaan koyhemmilla maalaisalueilla enaa. Surullista oli nahda tosi nuori (alle 30v) leski joka ei voi olla ihmisten ilmoilla (han kun "tuo pahaa onnea"). Itki kovin toivottomana etta ei elamassa ole enaa mitaan elamisen arvoista. Voi etta mun sydanta rutisti ja sitten tuli paha omatuntokin etta valittelin omaa sairastelua. Aina loytyy muita joiden tilanne paljon pahempi. Monet noista leskeista joutuvat kerjaamaan etta selviaisivat. Ihania vanhuksia joita teki mieli paasta halaamaan ja sanomaan "I'm so sorry". Antamaan heille hyvan kodin ja huolenpidon. En todellakaan halua olla heidan perheiden tilanteessa kun tulee aika tehda raportti elamastaan Jumalalle. Miten tassa meidan maailmassa onkin niin alysti kurjuutta, karsimysta ja surua. Joskus sita todella toivoo etta olisi alyn rikas ja voisi kiertaa ympari maailmaa ja tuoda apua karsiville. En ymmarra miten niin monet rikkaat katsovat vaan omaan napaansa ja kuluttavat rahansa kaikkeen luxukseen sen sijaan etta jakaisivat rikkautensa karsivien kanssa. Mika onni tulee kun auttaa muita.
***
Onneksi olen pienen pieni osanottaja edes tassa ohjelmassa:
Tykkaan lukea tuon linkin artikkeleja. Tuo toivoa etta onneksi paljon hyvaakin tapahtuu tassa maailmassa.
Olen puhunut aiemminkin LDS Philanthropiesta. Se on minun mieluisin hyvantekevaisyys organisaatio silla joka penni menee karsiville. Kaikki tyo tehdaan vapaaehtoistyona joten rahat ei mene palkkoihin tai organisaatiokuluihin jne.
***
Tositarina:
Eras uutisnainen raportoi hurrikaanin tuho alueelta. Hanelta kysyttiin onko apua jo saapunut. Han sanoi etta ensimmainen apu on tullut Mormooneilta seka Myohempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jasenilta. Han ei siis tiennyt etta nuo kaksi oli yksi ja sama juttu. :)
Meidan kirkko tunnetaan juuri siita etta humanitaarinen tyo on hyvin organisoitu ja olemme heti valmiita auttamaan hatatilanteissa.
Jos kenellakaan on koskaan mahis kayda Salt Lake Cityssa niin suosittelen tutustumisreissua meidan humanitaariseen keskukseen. Se on kuulemma upea kokemus. Eras meidan seurakunnan jasen kavi siella ja kertoi etta hanta kosketti tosi paljon esim miten ruuan laadulle laitetaan paljon painoa. Hanelle selitettiin etta ainoastaan parasta koyhille. Ei kakkosluokan tarpeita. Y
***
Tassa linkki viela humanitariseen keskukseen:
***
No onpa kurja kun tauti ei ala hellittää. Mulla loppui juuri toinen kuuri ja ehkä jos tämä nyt olisi tässä.
ReplyDeleteAika hurjia nuo Intian tavat. En ole ennen kuullutkaan.
Aivan ihania valokuvia! Mun mielestä se toinen, myrskykuva oli aivan mahtava! Toivottavasti paranet pian, muistathan kuitenkin että pitkä sairastaminen vaatii myös pitkän toipumisajan. Älä ala rehkimään liian aikaisin.
ReplyDeleteKaisa
Minä katsoin viikonloppuna elokuvan nimeltä Water joka kuvaa juuri intialaisten leskien elämää. Elokuvassa nuorin leski on 4 vuotias tyttö joka ei edes tiedä olevansa naimisissa. Hänet lähetetään leskien taloon. Koskettava tarina. Minäkään en aikaisemmin tiennyt mitään leskien kohtalosta.
ReplyDeletemizyena: Kaikki tuntuvat sairastavan tassa kuussa.
ReplyDeletekaisa: Mina luulin etta se toka kuva oli ihanan rauhallinen usvainen kuva. :) Janna miten kaikki nakee jutut vahan eri kulmasta. Vaikea todellakin taysin huilailla ja ehka siksikin tama popo kestaa nyt. Tanaankin oli pakko kayda ostoksilla kun kissan ruoka oli loppu ja mies myohaan toissa. Toivossa eletaan. :) Kiitti kommentista.
jonna: Oi kamala. Voi pikku raukkaa. Kysymyksessa taisi olla jarjestetty avioliitto. Miksi pitaa niin pikkusena jo naimisiin menna. Voisi edes olla eri asia jos olisi "luvattu" vaan mutta ei sitten mikaan leski kuitenkaan. Kylla saadaan olla onnellisia etta ollaan synnytty missa ollaan. Kiitti kommentista!