{fort chip}

kerrotaanpa vahan meidan seikkailusta pikkuruisessa inkkarikylassa vuosina 1996 - 1998.

jay valmistui kaupunkisuunnittelijaksi ja sai upean tyotarjouksen ihan albertan koillisesta nurkasta, tosi pohjoisesta. mikisew inkkariheimo palkkasi hanet suunnitelemaan uutta reservaatio asuinaluetta heille ja muutenkin huolehtimaan kaikesta asumiseen liittyvasta. palkka oli upea ja tyotarjous kokemuksen puolesta huima. syy: kukaan ei halua muuttaa fort chipewyaniin (fort chip lyhyesti). me tietty nuorina ja seikkailun haluisina hyvaksyimme tyotarjouksen ja muutimme tuonne syrjaistakin syrjaisempaan pohjoiseen pikkuruiseen inkkarikylaan. asukkaita oli vahan yli tuhat, suurin osa inkkareita.

kylaan ei voinut ajaa autolla, sinne piti lentaa fort mcmurraysta pikkukoneella (oliko niissa noin 8-12 matkustajapaikkaa).

tottakai meita muuttaessa jannitti. pelotti. taytyy myontaa etta heti alusta lahtien oli sellainen olo etta "voi ei! mita me ollaan tehty!" sita samaa fiilista jatkui se kaksi ja puoli vuotta kun oltiin siella. :)

nama kuvat on jonkun muun ottamia, milta maisemat naytti chippiin lentaessa. maisemat oli tosi upeat, se taytyy heti myontaa. fort chip on ALYN SUUREN jarven rannalla ja monesti tuntui etta asuttiin meren aarella. luonto oli tosi kaunista ja siita kylla aina nautin siella asuessa.

mutta voi etta oltiin eristaytyneita siella! lentaminen oli TOSI kallista ja vaikka jay tienasikin tosi hyvin niin tarkoituksena oli saastaa rahaa siella ollessa seka maksaa opintolainat. eli yritettiin olla lentamatta niin paljon kuin vaan siedettiin ilman etta tuntui etta hulluksi tullaan jos ei paasta chipista tuulettumaan.

tallaisia hiekkadyyneja oli siella pohjoisessa. upeita lentsikasta katsoen. fort mcmurrayn lahella on syncrude oljyhiekka bisnes. tosi iso alue jossa oljya poistetaan hiekasta. tosi tarkea albertan ekonomialle oljyteollisuus.

monesti mietin lentaessa etta kylla tama meidan maapallo on kaikkein paras taideteos. upeimman Taiteilijan aikaansaannos.

buffaloita edelleen oli villeina siella pohjoisessa. ja kaikenmaailman muita elukoita. muutaman kerran jopa karhu kavi kylailemassa kylalla.

mina en ensin loytanyt mitaan tyota sielta, en sit millaan. eipa siella kauheasti tyopaikkoja ollutkaan. en ollut opettaja tai sairaanhoitaja.

mutta lopulta onni tarppasi ja sain tyon environmental protection toimistosta (land/forest/water/wildlife osastot). se oli mielenkiintoinen tyo. kesalla oli aina metsapaloja. hoidin palkat kaikille metsapalomiehille. monet olivat jo ennattaneet kayda juhlimassa metsasta kotiin tuloa ja tulivat aina humalassa shekkejaan hakemaan.

kerran joku toi eksyneen sorsanpoikasen meidan toimistoon ja sina paivana se poikanen oli mun kaveri. oli mun olkapaata vasten kun vastailin puhelimeen ja puhuin radiolla metsapalomiehille. valilla juosta vipelti niin lujaa mun peraan kun ei ollut sylissa. ihana pikku otus. annettiin se sitten jollekin jolla oli muitakin sorsia.

tuo vasemmainen rakennus oli "the lodge" joka oli seka hotelli etta ravintola. chipissa oli vain muutama paikka missa kayda syomassa. the lodge oli suosituin. kerran kun kaytiin siella syomassa niin olin valinnut pastan ruokani kanssa. muutaman minuutin paasta tarjoilija tuli takaisin ja sanoi ettei heilla ole sita sina paivana. sitten valitsin uuniperunan. muutama minuutti meni taas ja sitten tarjoilija tuli ja sanoi etta sitakaan ei ole. viela kerran kokeilin jotain muuta ja tulos oli sama. lopulta kysyin etta no, mita ON tarjolla. ranskalaisia oli vastaus. no niita sitten. :)

toimisto jossa olin toissa on tuo lodgesta heti oikealla oleva rakennusryhma. toihin kesti pari minuuttia ajaen (talvella kun oli kylma) tai 5-10 minuuttia kavellen.

talvea odotettiin aina siita syysta etta silloin chipista paasi AUTOLLA ajaen pois. voi sita ihanuutta! pakkasen piti olla kauan aikaa tosi kylmaa ennenkuin jarvet/joet jaatyivat. maastoon on raivattu tie mutta sita ei ole paallystetty. eli se oli lumitie joki/jarvi ylityksineen jaalla. siis mika kokemus! hui! :) tuon 210 kilsan ajaminen kesti yleensa noin kolme ja puoli tuntia. kun me muutettiin chippiin niin jaylla oli kamala kauhukokemus kun ajoi muuttorekan veljensa kanssa sinne kun tie oli jo karseessa sulamiskunnossa ja hyva kun jaa oli tarpeeksi vahvaa isolle rekalle. monta kertaa renkaat jai mutaan kiinni ja kauhulla odotettiin me muut perheesta etta jay soittaisi vihdoinkin chipista etta oli perilla. en muista enaa miten monta tuntia siihen ekaan reissuun meni mutta monta se oli. jayn olisi siina vaiheessa pitanyt kaantaa rekka takaisin kohti edmontonia ja sanoa etta unohdetaan koko juttu. mutta sisulla vaan koko kokemus lapi.

mutta talvitie kokemusta ei voi sanoin kuvata. ei ainakaan mina joka ei ole koskaan ollut paras sanojen kanssa. se pitaa kokea itse ja aidosti.

pari kertaa oltiin lumipenkassa haudattuina. kerran tultiin joulun jalkeen edmontonista auto tupaten taynna ruokaa ja joululahjoja niin ihmeteltiin etta jokijaa huojui niin ja sanottiin etta ovatkin laittaneet vetta joen jaan paalle ja jaadyttavat paksummaksi (niin tekivat etta joen ylityspaikat olisi paksumpia ja kestaisivat painavienkin rekkojen painon). kun paastiin chippiin, saatiin selville etta talvitie oli oikeastaan suljettu, etta jokijaa ei ollut tarpeeksi paksua. eivat olleet ennattaneet sulkea tieta viela vaikka olisi pitanyt. iik ja apua! selvittiin mutta kuultiin aina tarinoita miten joskus joku auto oli uponnut jne.

tassa ilmakuva chipista. meidan talo oli tuon punakattoisen opiston vasemmalla puolella, ihan vieressa. meidan portista muutaman askeleen paassa oli kylan ainoa pikkuruinen videoliike. toisella puolella aitaa, ihan meidan talon vieressa oli posti seka kadun toisella puolella "the northern" ruoka- seka sekatavaraliike. tarjonta oli tosi surkea ja hinnat huimat. muistan kerran miten ihmettelin kun omenamehu joka edmontonissa maksoi 69 senttia, niin siella maksoi melkeen kuusi kertaa saman hinnan! joka kerta kun kaytiin edmontonissa ostettiin alysti lihaa (en luottanut samaisen ruokakaupan lihaan joka naytti jotenkin epailyttavalta pakkasessa) ja pussitettiin se aina ja pakastettiin. tuotiin kylmalaukussa chippiin. oi niita lihan pakastusaikoja ja ruuan kuskaamista. muistan kun sitten muutettiin chipista lethbridgeen ja oltiin isossa ruokakaupassa niin meilla oli iso hymy naamassa ja oltiin niin innoissamme kun saatiin shopata normaali ruokakaupassa. kaikkea oli tarjolla taas. :)

kaikenlaista koettiin taalla chipissa.

sateliitti tv piti meille seuraa. monesti ei huvittanut menna paikallisiin toimintoihin kun kaikki aina tulivat vaan jaylle puhumaan tyoasioista. eika meita kylla bingo tai juominen tms kiinnostanut jotka olivat suosituimmat viihdykkeet paikallisille. eika kukaan oikeen halunnut tutustua meihin sen kummemmin kun tiesivat etta "valkoiset" aina muuttavat sitten parin vuoden paasta. usein oli kovin ulkopuolinen olo.

rasismia koimme siella myos. mina joskus toimistossa kun joku asia ei mennyt jonkun mieleen. sitten olin [paha kirosana] valkoinen amma. jay koki sita useamminkin kun joutui tyoskentelemaan paljon paikallisten kanssa. "[paha kirosana] valkoinen mies ei tule mulle sanomaan mihin saan rakentaa taloni!!" vaikka jay teki kaiken heimon council:n toiveiden mukaan ja saantojen mukaan, ei omien mielihalujen mukaan.

mulla oli karseet hiukset chipin aikoina. kun en paassyt kampaajalle niin jay yritti aina varjata mun hiuksia. tulos oli kamala. olisi pitanyt vaan odottaa aina kun paasin kampaajalle eika antaa jayn koskea hiuksiani. mutta oli miten oli. mutta surkeaa asuintilannetta EI auta jos on viela sen paalle karseet hiuksetkin koko ajan. :)

meidan piha oli muuten kaikkien oikaisureitti. ei auttanut vaikka aita oli korkea. kaikki kulkivat meidan pihan lapi ja hyppasivat aidan. verhot piti pitaa kiinni jos haluttiin ettei kukaan kurkista sisaan.

ai niin - ja ne hampyt!!!!! iik iik ja lisaa iik!!!!!!

siella oli alyn isoja, muhkeita hamppyja jotka tykkasivat vainoa mua meidan ulko-ovella varsinkin. potkaisin aina ulko-oven auki ja sitten maahan tippui monen monta hamppya. sitten juoksin lujaa vauhtia ulos kirkuen sisimmassani ja potkaisin oven kiinni. monesti ne ryokaleet tuli sisallekin asti ja ihme on etten saanut sydaria aina. joinain paivina muistan litistaneeni viisi tai kuusi noita otuksia. voi etta niita olikin karsea litistaa kun ne oli niin isoja ja muhkeita. lits lats. edelleen karmii selkarankaa pelkka ajatuskin.

kerran kaytiin meidan kaveripariskunnan kanssa onkimassa vastapaisella saarella. mun pikkuruinen ystava sanoi kun miehensa toi meita sinne veneella etta "hei, melkeen sain ongittua yhta ison hauen kuin mita mina itse olen". me oltiin vaan etta juu juu, niin varmaan. sitten meni vahan aikaa ja han sai kun saikin sen oman kokoisensa hauen silla kertaa! mulla on kuva joka todistaa sen. hauki on todellakin ihan melkeen yhta iso kuin mun kaveri. han on kylla lyhyt mutta silti! se oli suurin hauki mita olen koskaan nahnyt.

paistettiin se nuotiolla ja todettiin ettei vanhat, isot hauet maistu kovin hyvalta.

heilla oli pikkutytto jonka lempiruoka oli muskrat eli piisami. paikkalliset pyydystivat niita.

kerran vuodessa kylassa vietettiin "treaty days" jolloin inkkarit saivat treaty rahansa. silloin oli teepeet pystyssa ja joillakin traditionaaliset asut paalla. sina paivana heidan pikkutytto sanoi "katso aiti, tuossa on inkkari." :D
eras tosi "hauska" muisto (nain jalkikateen voi asialle jo nauraa) oli kun saatiin jayn vanhemmilta lahjaksi puhallettava vene. chipissa oli kivoja pikku jarviakin lahistolla. eraalla niista oli UPEA hiekkaranta. sinne mentiin sitten meidan puhallettava vene paketin kanssa innoissamme. siella oli satoja sudenkorentoja jotka kieppuivat ilmassa. loivat tosi surrealistisen fiiliksen paikalle. sellaisen maagisen.

rantsulla sitten avattiin tama ison puhallettavan veneen laatikko ja alettiin kokoamaan sita venetta unelmoiden kivaa souturetkea jarvella. kuvassa oli neljan tai viiden hengen perhe siina samaisessa veneessa. no, arvaatte varmaan miten kavi. iso puhallettava vene olikin pikkuruinen puhallettava vene. hyva kun me kaksi mahduttiin siihen. meidan oli tarkoitus onkia upeella veneellamme. urheana yritettiin sitten pakata tavaramme tahan "upeaan" uuteen veneeseemme. jarvelle vaan sitten soutelemaan. no joo. enemmankin tuulen ajeluttamaan. :) veneen airot oli tosi lyhyet ja niilla oli ihan mahdoton soutaa mihinkaan. nyt naurattaa kun kuvittelen meidat siella jarven keskella yrittamassa onkia ja sitten yrittamassa soutaa takaisin rantsulle. paikalliset taisivat saada parhaat naurut ever. :D
ai niin - ja ne otokat! luonto oli upea ja kalastaminen esim olisi ollut tosi kiva harrastus siella. yritettiin pari kertaa. ostettiin kaikki vempeleet ja meilla oli upea kalastuslaatikko ja kaikki. mutta ne otokat! kerran juostiin kiukkuista otokkaparvea tukka putkella autoon. meinasivat syoda meidat ihan elavalta. aika torkeita minun mielestani. luovutettiin ja luontonautinnot jaivat melko suppealle sitten lopulta.

ilman meidan satelliitti tv:ta oltaisiin varmaan pimahdettu taysin. vahan pimahdettiin mutta sentaan vahan jai viela jarkea jaljelle. :)
chipista lahto ei itkettanyt yhtaan, ihme kumma. hoh. :)
kaksi ja puoli vuotta tuntui kaksikymmenta ja puolelta.
ihana oli paasta ihmisten ilmoille taas.
mutta on se hauska usein muistella kaikkea chipissa koettua ja naureskella. nain jalkikateen siis naurattaa, silloin ei. :)

pari muuta kokemusta jotka haluan muistaa on kun paastiin helikopteriajelulle. mun big boss mcmurraysta kerran tarjosi ajelua meille ja tottakai heti sanottiin jep sille. oli ihana nahda chip kopterista. nahtiin se asuinalue jonka jay oli suunnitellut ja otettiin kuvia. jaylle kiva muisto tyostaan. oli pelkka metsa kun jay tuli ja lahtiessa asuinalue teineen ja rakennuksineen.

sitten on pakko mainita etta jay sai kunnian olla athabasca hunk myos. eli jaysta otettiin kuva sanomalehteen ja jay oli sen viikon/kuukauden (en muista) hunk. :) voi etta me vielakin nauretaan sita juttua. jay oli ihan tyovaatteissaan, ei siis mikaan paidaton kuva tms. kuva otettu toimistonsa ulkopuolella. mainio muisto!

oi niita aikoja... onneksi ne ajat on muistoja vaan! :)

(all images of fort chipewyan, alberta, and the surrounding area via google image search)

ps. ettei kenellekaan jaa vaaraa kuvaa vaan - siella oli tosi monia ihania inkkareitakin. ei kaikki olleet rasisteja. mun tyokaveri oli tosi kiva ja jay tykkasi suurimmasta osasta councilin jasenista esim. inkkaripaallikko oli tosi ihana jaylle aina.