omakuva kuulemma. ihana.
miten tassa nain on kaynyt? minusta on tullut hiljainen nossottaja. eli...kesalla joka tiistaiaamuna meidan seurakunnan naiset lapsineen tapaavat eraalla leikkarilla. lapset leikkivat, aidit jutskailevat. mentiin taas siennan kanssa tanaan pitkasta aikaa. sienna leikki iloisesti parin kaverin kanssa. etsivat kivia kokoelmaansa. ystavyysleikit kavi hyvin luontevasti ja iloisesti.
sitten mina. siella vaan istuin ja en ottanut osaa jutskailuun. istuin vaan ja kuuntelin. muiden juttu lensi niin nopeaan tahtiin ettei huvittanut kai sitten siihen valiin sanoa mitaan.
ihmettelin vaan siina etta missa vaiheessa minusta on niin hiljainen tullut.
olen huomannut etta olen parempi kun juttelen jonkun kanssa kaksistaan. porukassa usein hiljaa kuuntelen vaan. hoh.
jotenkin ottaa oma itseni paahan. mukavampihan se olisi rupatella, eiko. onkohan tama pysyvaa vai jotain ohimenevaa?
barbeilla sentaan osaan viela leikkia vuosikymmenien jalkeen. :)
Mua pidetään täällä usein tosi hiljaisena ja rauhallisena kun en ota aina vilkkaasti osaa keskusteluihin isommassa porukassa. Mutta se johtuu enemmänkin kielestä. En jaksa aina pölöttää arabiaksi isossa ryhmässä koska en osaa kieltä täydellisesti.
ReplyDeleteps. laitoin sulle meiliä. :)
i agree!! :D
ReplyDelete